Skip to main content

Kokemuksia Puroista

Nämä tuntuvat tosi sopivilta silmiini, ei kirvelyä eikä kuumotusta, kuten toisella tuotteella.

Sinikka

Puro Suoja kosteuttaa tehokkaasti silmiä. Silmäni eivät vuoda ulkona enää niin helposti kuin ennen.

Elina 55v.

Olen ollut todella tyytyväinen Puro Suoja kestokosteuttajaan. Silmäni eivät enää vuoda, enkä ”itke” ulkona, paitsi jos tuulee kovasti. Silmäni voivat huomattavasti aiempaa paremmin. Olen kokeillut ja käyttänyt monia lääkäreidenkin reseptillä kirjoitettuja silmätippoja ja voiteita.

Nainen 62v.

Perussairauteeni kuuluu kuivat silmät ja olenkin käyttänyt kostutustippoja jo todella kauan. Näin teidän uudet Puro-tipat apteekissa ja tottakai halusin kokeilla kotimaista tippaa. Puro Suoja tuntuu silmissä tosi hyvälle ja tehokkaalle!

Nainen

Olen kokeillut ja vaihdellut eri silmätippamerkkejä viimeisen 10v aikana ja joutunut näistä muutamia karsimaan. Yllätyin Puro Suojan suhteen! Iloisin asia on, että se ei sumenna näköä eikä aiheuta mitään muutakaan ylimääräistä tunnetta, vaan on kuin puhdas vesihuuhtelu silmille. Tippojen jälkeen silmissä on mukava tunne. Toiseksi iloisin asia on se, että tuote on kotimainen! Näinä aikoina se alkaa olla painava arvo monen tuotteen kohdalla.

Marjut

Ulla Marian blogi

Lue bloggaaja Ulla Marian vinkit ”Kuivat silmät, mikä avuksi?”

Meikkimuijan blogi

Lue kauneusbloggaaja Jonnan (Meikkimuija) vinkit: Silmätipat piilolinssien ja ripsienpidennyksien kanssa

Anna Saivosalmi

Lue Anna Saivosalmen Blogiteksti Puro-tuotteista.

Puro™ Tyrni

Tuotekehitykselle iso KIITOS Puro tyrni silmäsuihkeesta.
Runsaan glaukoomalääkityksen takia silmänympärykseni olivat jatkuvasti punaiset. Jo muutaman käyttökerran jälkeen tilanne palautui normaaliksi.  Olen todella tyytytyväinen ja kiitollinen kostutussuihkeesta.”
– Maija –

“Puro Tyrni kosteuttaa todella tehokkaasti ja miellyttävä käyttää. Helppo ottaa mukaan esim. koiralenkille. Hieno tuote!”
–Niina 50+ v.–

“Puro Tyrni kostutussuihke ollut päivittäisessä käytössä jo kaksi kuukautta! Virkistänyt ja kosteuttanut näyttöpäätetyöskentelyn kuivuttamia silmiä huimasti!
Helppo pitää mukana ja plussana, että voi suihkuttaa meikin päälle sitä pilaamatta. ”
–Patricia 26 v.–

“Olen pitänyt Puro Tyrni suihkeesta, se raikastaa ja tulee pirteä tunne. Etenkin silmänympäryksissä näkyy väsymys herkästi ja suihke on auttanut poistamaan väsymyksen merkkejä sekä hoitanut ihoani”
–Terhi 60v.–

Suomalainen tuote ja suihkemuodossa aivan paras. Hoitaa myös silmänympäryksia !
-Leena-

Puro™ Suoja

“Nämä tuntuvat tosi sopivilta silmiini, ei kirvelyä eikä kuumotusta, kuten toisella tuotteella.”

– Sinikka

”Puro Suoja kosteuttaa tehokkaasti silmiä. Silmäni eivät vuoda ulkona enää niin helposti kuin ennen.”
–Elina 55+ v.–

” Olen ollut todella tyytyväinen Puro Suoja kestokosteuttajaan. Silmäni eivät enää vuoda, enkä ”itke” ulkona, paitsi jos tuulee kovasti. Silmäni voivat huomattavasti aiempaa paremmin. Olen kokeillut ja käyttänyt monia lääkäreidenkin reseptillä kirjoitettuja silmätippoja ja voiteita. ”
–Nainen 62+ v.–

”Perussairauteeni kuuluu kuivat silmät ja olenkin käyttänyt kostutustippoja jo todella kauan. Näin teidän uudet Puro-tipat apteekissa ja tottakai halusin kokeilla kotimaista tippaa. Puro Suoja tuntuu silmissä tosi hyvälle ja tehokkaalle!”
–Nainen–

”Olen kokeillut ja vaihdellut eri silmätippamerkkejä viimeisen 10v aikana ja joutunut näistä muutamia karsimaan. Yllätyin Puro Suojan suhteen! Iloisin asia on, että se ei sumenna näköä eikä aiheuta mitään muutakaan ylimääräistä tunnetta, vaan on kuin puhdas vesihuuhtelu silmille. Tippojen jälkeen silmissä on mukava tunne. Toiseksi iloisin asia on se, että tuote on kotimainen! Näinä aikoina se alkaa olla painava arvo monen tuotteen kohdalla.”
–Nainen 60+ v.-

”Aivan erinomainen tuote, kiitos. Sopii hyvin kaihileikatulle silmälle. Paras silmätippa, jota olen kokeillut! Sen vaikutusaika on paras, poistaa karheuden tunteen silmästä. Se ei sumenna näköä tippojen laiton jälkeen ja pitää silmän pinnan kauimmin liukkaana”
–Marjut–

“Olen kärsinyt kuivien silmien aiheuttamista ongelmista viimeiset 7 vuotta. Lääkärillä on käyty useampaan otteeseen ja eri kortisonitippoja sekä kotikonsteja kokeiltu. Vaikea tehdä näyttöpääte töitä sekä ulkoilla, kun silmät ovat vaivanneet päivittäin ja lääkäreiden apu ollut aika rajallista. Yllätyin todella positiivisesti kokeiltuani Puro Suoja silmätippoja. Vaikutuksen huomasin jo muutaman päivän käytön jälkeen. Apu on suurempi kuin mitkään kotikonstit tai lääkärin määräämät kortisonitipat ja mikä parasta ei tarvitse miettiä säilöntäaineita ja niiden sivuvaikutuksia ollenkaan. Omalla kohdallani arki on helpottunut suuresti näitä tippoja käyttäessäni. Suosittelen kaikille kuivista silmistä kärsiville lämpimästi Puro tuotesarjaa. ”
– Patrik –

“Olen kärsinyt vuosia vaikeasta kuivasilmäisyydestä. Puro Suoja on kaikista kosteuttavimman tuntuinen kokeilemistani tipoista, ja olen kokeillut lähes kaikki markkinoilla olevat kostutustipat. Huippua, että tuote on kotimainen ja säilöntäaineeton. Lämmin suositus näille tipoille.”
Lue Ulla Marian blogista vinkit “Kuivat silmät, mikä avuksi.“
– Ulla 30v. –

Puro™ Teho

”Olen käyttänyt Puro Teho kostutustippaa nyt joitakin viikkoja ja täytyy todeta ettei parempaa löydy. Mulla on laserleikatut silmät, jotka kuivuvat erityisesti talvella. Kun laitan Tehoa aamuisin, niin pärjään iltaan asti. Ensimmäinen kostutustippa, joka on näin tehokas! Koostumus on myös miellyttävä, ei jää lähmäistä/geelimäistä tunnetta silmiin, mikä useissa kostutustuotteissa on ollut itseäni häiritsevä ominaisuus. Päädyin kokeilemaan Tehoa, koska se on kotimainen ja säilöntäaineeton – aion käyttää jatkossakin.”
–Anna 30 v.–

”Silmissäni on paras tunne, kun laitan Puro Tehoa aamulla kasvojen puhdistamisen jälkeen. Näkee lukea aamun lehden paljon kirkkaammin silmin! Silmät ovat selvästi vähemmän punaiset kuin ilman tuotetta ja silmät tuntuvat miellyttäviltä ja raikkailta. Kosteutuksen teho tuntuu riittävän ja kestävän. Suosittelen Puro Tehoa jokaiselle! ”
–Pirkko 57 v.–

”Puro Teho tuntuu hyvältä. Silmät saavat kaipaamaansa kosteutusta.”
–Nainen 48 v.–

”Valitsin Puro Tehon, koska aiemmin silmäni olivat kuivat ja vuotivat usein. Käytän paljon piilolaseja ja teen näyttöpäätetyötä joten halusin kokeilla kosteuttavia silmätippoja. Puro Teho helpottaa oireitani ja silmäni eivät enää vuoda. Ihana tunne! Tuote tekee mitä lupaa! Suosittelen Puro Tehoa, koska se toimii. Ostan tätä jatkossakin ja kotimaisuudesta plussaa!
–Nainen 34 v.–

”Puro Teho tuntuu ihanalta! Jostain tipoista silmäni alkavat vuotaa ja jotkut sumentavat näön pitkäksi aikaa. Tämä ei ole tehnyt sitä. Silmissä tuntuu heti raikas ja kosteuttava tunne. Ei tarvitse enää siristellä vuotavien silmien kanssa.”
–Nainen 30+ v.–

”Saan Puro Tehosta helpotusta kuivasilmäoireisiini. Viiltävää kipua ei enää ole tuntunut lainkaan, jota ennen Puro Tehon käyttöä oli silmää liikuteltaessa. Autossakin on ollut helpompaa matkustaa, kun silmät eivät ole kuivuneet niin kuin ennen. Samoin marketissa ostoksilla käynti oli aiemmin yhtä tuskaa, koska ilmastointi aiheutti kipua ja lisäkuivuutta silmiini. Nämä oireet on nyt helpottanut. Suosittelen Puro Tehoa todella lämpimästi, itse olen saanut merkittävää helpotusta silmiini. Aiemmat tipat ja geelit tuntuvat tämän Puro Tehon rinnalla melko tehottomilta.”
–Nainen 70 v.–

”Olen käyttänyt monenlaisia tuotteita kuiviin silmiini lähes tuloksetta. Puro Teho tuntuu miellyttävältä käyttää. Silmäni eivät enää rähmi ja tipat eivät sumenna näköäni. Katse on kirkkaampi ja on helpompi katsella. Suosittelen Puro Tehoa jokaiselle!”
-Jouko 73 v.-

”Puro Teho todella toimii! Se kosteuttaa ihanasti kuivat ja vetistävät silmät. Raikas tunne kestää pitkään.”
–Kaarina–

“Olen ollut todella tyytyväinen Puro Tehoon. Voitelee ja kosteuttaa silmiä tehokkaasti. Kosteus säilyy pitkään. Tippanokka on ihan ok. Aluksi vaati totuttelua. Plussaa, että säilyy pitkän aikaa. Ostan lisää, kun pullo joskus loppuu!”
– Anita –

Puro™ Vire

”Puro Vire on mun lemppari! Teen päivät töitä tietokoneella, silmäni ärtyvät ja kuivuvat. Vire on ohut tippa, ei sumenna näköä eli voin käyttää työpäivän aikanakin! Silmäni ovat tosi herkät, siksi lähdin testaamaan Puro sarjan tuotteita, jotka ovat säilöntäaineettomia ja allergiatestattuja. Kotimaisuus on iso plussa!”
Niina 40+ v.

”Puro Vire auttoi välittömästi silmiini ja tuntui hyvältä. Sain helpotusta, ei kutinaa eikä kuivuutta.”
Nainen 65 v.

”Puro Vire tuntuu hyvältä ja se ei kirvele silmiäni, toisinaan jotkut kostutustipat kirvelevät. Tämä ei myöskään sumenna näköäni. Tykkään!”
Nainen

”Usein silmätipoista tulee inhottava tunne ja tuntuu kuin hetkellisesti kirvelisi tai vettä kaadettaisiin silmiin, mutta näin ei ole tapahtunut Puro Virettä käyttäessäni. Vire tuntui heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen todella miellyttävältä ja tuntui kuin silmän pinta olisi ikään kuin voideltu.”
Nainen 22 v.

”Vaikka Puro Vireessä ei ole mitään allergialääkettä, se on auttanut myös lieviin allergisiin silmäoireisiin, kuten kutinaan ja kirvelyn. Oireet helpottavat oikeasti ja Puro Vire on monista tipoista ainoa, joka sekä toimii että on miellyttävä käyttää.”
Nainen 24 v.